Minä ja keliakia » Tositarinoita » Elina: Ei enää maailmanloppu

Kevättä ja keliakiakuulumisia

Pitkästä aikaa taas on hetki, kun voi istahtaa rauhassa alas ja mietiskellä jo melkein parin kuukauden takaisia kuulumisia edellisestä kirjoituksesta. Aika on mennyt hurjan nopeasti myös keliakian toteamisesta. Tuntuu, että on jo ikuisuus, kun keliakia minulla todettiin, vaikka todellisuudessa vasta noin neljä kuukautta keliakia on ollut osa elämääni.

Ei enää maailmanloppu


Kyllä se vaan on totta, että ajan kanssa asiat järjestyvät. Näin on myös käynyt keliakian kanssa. Viikko viikolta huomaan ettei keliakia ole mielessä niin paljon kuin esimerkiksi kaksi kuukautta sitten eikä siihen joudu niin paljon käyttämään aivojen kapasiteettia enää. Totta kai myös joutuu koko ajan pohtimaan ja lukemaan pakkausselosteita ja muistella mitkä aineet ovat kiellettyjä ja mitkä eivät. Myös sairauden hyväksyminen osana elämää etenee koko ajan eikä sitä enää pidä maailmanloppuna.

Onko se tosiaan niin tarkkaa?


Olin juuri työharjoittelussa ja olin todella iloinen, kun harjoittelupaikka oli järjestänyt gluteenittoman ruokavalion siellä niin hyvin. Sain joka kerta samaa ruokaa kuin muutkin ja työpaikka otti tosissaan sen, että tarvitsen erityisruokavalion. Harjoittelussa työkaverit kyselivät minulta paljon keliakiasta ja ihmettelivät, että onko se tosiaan niin tarkkaa ettei pienintäkään määrää saa olla gluteenia. Ehkä he vähän ajattelivat, että onpa turhaa nipotusta ja terveyden vaalimista, koska eiväthän terveet ihmiset välttämättä juuri ymmärrä sitä, että tässä sairaudessa ei ole siedätyshoitoa vaihtoehtona. Koulussa en ole nyt pitkään aikaan syönytkään juuri työharjoittelun takia, mutta kieltämättä on taas hiukan ankeaa palata koulun ruokalaan, koska siellä tämä gluteeniton ei ole aina niin hienosti järjestetty.
Nyt on oikeastaan hyvä hetki miettiä tätä sairautta taas hetken, en yleensä jaksa arjessa edes miettiä koko keliakiaa. Syön vain ne ruoat mitä saan syödä ja keskityn siihen etten saa gluteenia ruoan mukana, muuta en oikeastaan jaksa edes pohtia. Jotenkin jos alkaa liikaa pohtimaan keliakiaa ja sen tuomia haittoja elämässä niin aivan varmasti myös se henkinen toipuminen hidastuu. Toki on hyvä käsitellä sairautta ja keskustella siitä sekä miettiä omaa suhtautumista sairauteen, mutta toisaalta liika miettiminen lisää myös ehkä ahdistusta. Jokainen ihminen tietysti ajattelee omalla tavallaan ja käsittelee asian itselleen sopivalla tavalla, mutta itse ajattelen noin.

Ensimmäistä jätskikioskikokemusta odotellessa


Olen kyllä todella ylpeäni itsestäni, että olen jaksanut ottaa heti alusta alkaen gluteenittoman ruokavalion tosissani enkä ole siitä lipsunut. Se on jo suuri asia, että on motivoitunut ruokavaliomuutokseen sekä yrittää tosissaan. Mutta pikkuhiljaa taas mennään eteenpäin ja katsellaan mitä keliakia tuo tullessaan sekä innolla odotan, kun menen ensimmäisiä jäätelöitä ostamaan jäätelökioskeilta, että saako sieltä millaisia vaihtoehtoja ja mitä minäkin saan vapaasti syödä… sitä odotellessa ja iloista kevään jatkoa kaikille Keliakianuorten sivustoilla vieraileville!:)

Taivas3

Jätski3

Jätskikiska3