Minä ja keliakia » Tositarinoita » Elina: Elämä jatkuu

Elinan elämä jatkuu

Elämä jatkuu


Kirjoitan nyt viimeistä kertaa keliakianuorten sivustolle omia keliakiakuulumisiani. Lueskelin vanhoja tekstejäni ja mietin, kuinka olo on muuttunut niiltä ajoilta. Vuosi on hurahtanut todella nopeasti, paljon iloisia asioita on tapahtunut ja elämään keliakian kanssa on tottunut. En olisi vuosi sitten uskonut, kun sain keliakiadiagnoosin, että kyllä olo helpottuu ja asiaan tottuu kun aikaa menee. Kuvittelin silloin sairauden olevan päätös kaikelle herkuttelulle ja melkein yleensäkin syömiselle, pelkäsin lisäsairauksia ja mietin miten selviytyä keliakian kanssa. Nyt voisin sanoa ainakin, että olen selviytynyt.

Ystävät ja läheiset, ne kultaakin kalliimmat


Olen huomannut yhden asian mikä on vaikuttanut siihen, kuinka itse olen pystynyt hyväksymään sairauden osana elämää. Se on toisten ihmisten ymmärtäminen minun ruokavaliotani kohtaan ja heidän asenne. Kun menee kylään tai tapaa uusia ihmisiä ja on joutunut kertomaan keliakiasta, ikävin tilanne on ollut, kun joku ei ole ymmärtänyt koko sairaudesta mitään ja vähättelee, että kyllä voi aina vähän syödä tai tokaisee, että on vaivaa tällaisestakin ”allergiasta”. Se, että muut ihmiset, kuten kaverit, jaksavat esimerkiksi kahvilaan mentäessä miettiä kanssani mitä saisin syödä, helpottaa omaa oloa. Silloin tuntee olevansa joukkoon kuuluva eikä tarvitse kokea syyllisyyttä siitä, että muita ärsyttäisi oma tarkkuuteni ruokien suhteen. Olen useinkin teksteissäni korostanut, että läheisten ymmärrys auttaa ja korostan sitä edelleen, koska näin on ollut ainakin omalla kohdallani.

Suolaista ja makeaa mahan täydeltä


Herkuttelu ei myöskään ole loppunut, sillä nykyään saa kuitenkin melko paljon gluteenittomia herkkuja ja muita ruokia kaupoista sekä niitä on melko helppo itse valmistaa. Oma äitini on leiponut minulle pullia, kääretorttuja, lihapiirakoita, kakkuja ja vaikka mitä muuta ihanaa. Enemmän arvostan nyt sitä hetkeä, kun saan jotain herkkuja syötäväksi ja saa edes hetken tuntea hyvän leivoksen suussaan, kuin jos vertaa entiseen jolloin niitä sai terveenä syödä jatkuvasti melkein kyllästymiseen asti. En koe enää, että keliakia olisi pilannut elämäni ja ruokahaluni. Kun on oppinut löytämään omat mieltymyksensä gluteenittomista ruoista ja saanut olon terveeksi sen myötä, kun keliakia on alkanut parantumaan, ei mikään ole oikeastaan enää huonosti.

Itsehoito- tuloksellisin hoito


Kävin viime syksynä keliakiaan liittyen kontrolliverikokeissa missä otettiin keliakia vasta-aineet. Tulokseksi sain kuulla, että ne olivat nyt normaalit. Tieto auttoi ymmärtämään, että olen hoitanut itseäni hyvin ja tarkkuus ruokien suhteen on ollut tarpeellista sekä tuloksia antavaa. Vaikkei sairaudesta koskaan paranekaan kokonaan, ainakin itse pystyy hyvin vaikuttamaan siihen millaisena olo pysyy ja omalla kohdallani haluan pysyä sillä tiellä, että koen olevani terve enkä oireile, jolloin myös noudatan gluteiinitonta ruokavaliota täydellisesti. Tietääkseni saan jossakin vaiheessa vielä kutsun kontrollitähystykseen, jossa näkyy kuinka hyvin olen noudattanut ruokavaliota sekä miten suolinukka on parantunut.

Elämä siis jatkuu. Kun itse asennoituu siten, että asiat järjestyvät ja elämässä on hyviäkin asioita mistä täytyy pitää kiinni, on selviytymisprosessi sairauden kanssa paljon helpompaa. Tämä oli minun tarinani ja tunneskaalani joita olen vuoden mittaan läpi käynyt, päivät kulkevat normaalisti eteenpäin loppujen lopuksi helpon ja huomaamattoman kaverin, keliakian, kanssa.

Onnea ja jaksamista kaikille keliakianuorten sivustolla vieraileville vuodelle 2010 ja kiitos mahdollisuudesta jakaa tuntemuksiani tositarinoita- sivulla.

-Elina-

Talviset puut