Minä ja keliakia » Tositarinoita » Elina: Ensimmäiset hetket

Ajatuksia keliakiasta diagnoosin jälkeen

Olen Elina ja täytän pian 18 vuotta. Olen vasta hiljattain keliakiadiagnoosin saanut ja tarkoituksena minulla on kertoa omasta keliakiastani sekä siitä kuinka se vaikuttaa elämääni ja miten sen kanssa selviydyn arkipäiväisessä elämässä. Kerran kuukaudessa keskityn kirjoittamaan omia ajatuksia ja toivottavasti te muut keliakiaepäily- ja jo keliakiadiagnoosin saaneet nuoret saisitte lisää varmuutta että kyllä tästä sairaudesta selviää.

Rutiininomaisia laboratoriokokeita


Itse sain keliakiadiagnoosin noin reilu kuukausi sitten. Olin kolme kuukautta tiennyt ennen varsinaista diagnoosin saantia, että luultavasti sairastaisin keliakiaa joten lopullisen diagnoosin saaminen ei tullut järkytyksenä. Ensimmäisen tiedon sain kuitenkin sairaudestani kirjeenä kotiin lastenlääkäriltä, koska olen joutunut kilpirauhassairauden vuoksi käymään säännöllisissä laboratoriokokeissa, olivat keliakiakokeet rutiininomaisia laboratoriokokeita muiden rinnalla. Kirjeessä sain tiedon että keliakiakokeet olivat kaikki positiivisia ja sain lähetteen vatsatähystykseen, jotta saisin oikean diagnoosin. Kirjeen saaminen oli järkytys ja muistan kuinka se pilasin päiväni, en olisi koskaan uskonut, että sairastuisin johokin sairauteen mikä rajottaisi syömistä ja koska sairastan jo kilpiraussairautta mikä on myös elinikäinen sairaus niin en voinut kuvitella enää saavani sen kaveriksi toista sairautta.

Diagnoosia odotellessa


Aika ennen vatsatähystystä oli ahdistavinta. Tiesin että olen melko varma keliaakikko, mutta siltikään en voinut gluteeinitonta ruokavaliota aloittaa. Täytyi kärsiä vatsakivuista, väsymyksestä, muisti oli heikko ja yleinen olotila muutenkin hieman masentunut sairauden vuoksi. Silloin en halunnut oikeastaan edes ajatella koko keliakiaa, yritin siirtää sairautta syrjään ja en halunnut lukea nettisivuilta tietoa sairaudesta enkä muutenkaan miettiä sitä. Ilmeisesti tällä tavoin suojelin itseäni ja omaa mielenterveyttä sillä keliakia on sairaus mikä varmasti jokaiselle aiheuttaa ahdistavia tuntemuksia ja saakin aiheuttaa. Vaikkei kyseessä ole kuolemaan johtava sairaus, joutuu ihminen kuitenkin muuttamaan ja luopumaan elämässä joistakin asioista kuten niistä ruoista mitä on aina rakastanut eikä se ole helppoa. Itse olen mennyt päivä kerrallaan ja katsellut mitä tuleman pitää.

 "Haittaako, jos hieman syöt jauhoja?"


Nyt olen kuitenkin ollut jo gluteenittomalla ruokavaliolla kuukauden ajan ja alku on lähtenyt todella hyvin käyntiin. Pelkäsin ettei minulta löytyisi itsekuria pitää ruokavaliota, mutta kertaakaan en ole lipsunut ja olen jo siitä todella ylpeä. Vatsaoireet hävisivät heti, kun gluteeinittomalle siirryin ja se jo sai olon paljon pirteämmäksi ja positiiviseksi sen suhteen, että kyllä tästä selviää ja pikkuhiljaa asiat menevät itsestään eteenpäin. Tottakai ongelmiakin on ollut kuten Ruotsin matkallani oli todella vaikeaa löytää sopivia ruokia ja sain usein kuulla sukulaisiltani että ”haittaako jos hieman syöt jauhoja?”. Silloin tuli ne epätoivoisimmat hetket ja tavallaan vihankin tunne siitä ettei ihmiset ymmärrä ja tuntui kun minua olisi syytetty siitä, että olen keliaakikko.

Kyllä lähtee! :)


Selviytynyt olen kuitenkin tähän asti todella hienosti ja uskon, että ajan kuluessa en enää kiinnitä sairauteen niin paljoa edes huomiota. Olon parantuessa olen oikeastaan kiitollinen siitä, että keliakia löydettiin sillä eipä sitä oireilevanakaan haluaisi elää loppuelmäänsä. Sanonnalla ”asioilla on tapana järjestyä” pitää kyllä paikkaansa ja siihen kannattaa uskoa, sillä uskomalla johonkin on enemmän voimia selviytyä ja jaksaa tämän sairauden kanssa:)

Taivaalla


Kirahvitalo


Putket