Minä ja keliakia » Tositarinoita » Elina: Kalsiumia ja uusia näkökulmia

Kalsiumia ja uusia näkökulmia

Kuukausi on taas vierähtänyt nopeasti edellisestä kirjoituksesta ja on taas aika pohtia mitä viimeinen kuukausi on pitänyt sisällään keliakian osalta. Hyvin on kyllä mennyt, ei ole ollut mitään ihmeempiä ongelmia. Ravitsemusterapeutilla kävin toisessa ja viimeisessä ohjauksessa ja tuli hyvä mieli, kun tajusin kuinka hyvin olen oikestaan pärjännyt keliakiani kanssa. Ennen tuli syötyä vähän niin ja näin eikä tullut mietittyä ravinnon tärkeyttä terveyden kannalta, mutta keliakian ilmettyä tuli ihan uudenlainen suhtautuminen ravintoon ja ruokaan yleensäkin. Ravitsemusterapeutti muistutteli kalsiumin ja vitamiinien tarpeellisuudesta etenkin keliakian toteamisvaiheessa, joten eiköhän tässä pikku hiljaa ala saamaan virtaa kehoon ja jaksamista vitamiinien myötä ainakin.

Keliaakikko = kasvissyöjä?



Kyllä viimeiseen kuukauteen on ikäviä tilanteitakin mahtunut. Vaikka koko ajan tapahtuu edistystä ja sopeutumista tähän keliakiaan ja gluteenittomaan ruokavalioon niin siltikin viikkoon mahtuu niitä hetkiä, kun tekisi mieli vain luovuttaa. Opiskelen lähihoitajaksi ja koulussani on järjestetty hyvin gluteenittomat ruoat sekä muutenkin erityisruokavaliot huomioidaan, mutta koen sen vääryydeksi että muut opiskelijat saavat esimerkiksi perunoita ruskealla kastikkeella ja lihapullia, mutta sitten minä gluteenittomana saan aina syödä vain kasviskeittoja tai jotakin muuta kasvispohjaista ruokaa. Mikään ei ole inhottavampaa kuin mennä koulussa nälkäisenä syömään ja nähdä, että muut syövät herkkuruokia joista saisi gluteenittomia, kun vain niistä sellaisia tekisi, mutta minä en niitä saa joten on tyydyttävä kasviksiin melkein päivittäin. Välillä olen sitten syönyt vain pelkkiä perunoita ja salaattia. Tuntuu vielä ettei kukaan ymmärrä jos sanon, että minua harmittaa kun en saa samaa ruokaa kuin muut, mutta minkäs teet. Se on tätä keliaakikon elämää välillä.

Ylämäki, alamäki, ylämäki...



Välillä on siis itku herkässä ja miettii miksi tällainen sairaus on tullut, mutta on kuitenkin asioita mitkä taas tekee hyvälle mielellekkin. Kun löydän hyviä gluteenittomia ruokia kaupasta tai kun kävin kiinalaisessa ravintolassa sain hyvät ruoat ilman gluteenia, niin silloin tunsi taas, että eihän tässä ole mitään hätää. Mutta niinhän se on, että välillä on hyviä päiviä ja välillä huonoja. Nehän vain kuuluu elämään ja sairauteen- oli sitten mikä sairaus hyvänsä.

 Tulevaisuuden toiveita



Eteenpäin se on mentävä ja totuteltava myös siihen, että kaikissa paikoissa gluteenitonta ruokailua ei ole järjestetty niin hyvin kun toivoisi. Ehkäpä jossain vaiheessa gluteenittomista ruoista tulee ruokailupaikoissa yhtä tavallinen asia kuin esimerkiksi laktoosittomuus. Ainakin toivoisin näin käyvän, mutta täytyy olla tyytyväinen että Suomessa on kuitekin yleisesti todella hyvin tarjolla gluteenittomia ruokia ja eiköhän me niistä jokainen löydetä ne omat suosikkimme... vaikka sitten pienien mutkien kautta :)

Talvinen metsäpolku